Pankkien Brand-chekit, syy miksi laina voidaan evätä

Törmäämme jatkuvasti kysymyksiin asiakkaidemme kohdalla josta yksi eniten epätietoisuutta herättävä on negatiivisen google tuloksen vaikutus julkisuuskuvaan tai jopa pankkien lainotuksiin.

Nykyään pankkien lainoja hakiessa monelle tulee yllätyksenä, että pelkkä hyvä maksuhistoria ja luottotiedot eivät sellaisenaan riitä lainan myöntämisen syyksi. Monet pankit ja luottolaitokset käyttävät hakukoneita kuten google tarkistaakseen potentiaalisen lainoitettavan julkisen imagon. Mikäli vastaan tulee mitään negatiivista, vaikka pelkkiä syytöksiä jotka myöhemmin on oikeudessa kumottu vääriksi, voivat nämä riittää lainan eväämiseen. Tällöin asiakkaille harvoin jos koskaan kerrotaan eväämisen syytä. Syy on lähes aina ja yksinomaan tämmöinen luottolaitoksen tai pankin tekemä brand-chek.

Monelle tulee yllätyksenä että negatiiviset linkit saadaan poistettua hakulistauksien ensimmäisiltä sivuilta kokonaan. Olemme tehneet tätä jopa tilanteissa missä mediat kirjoittavat taukoamatta asiakasyrityksestä negatiivista. Yritys joka on mediakohun keskellä, on meille vain haaste muiden joukossa.

On myös huomioitavaa että nykyään lähes 80% nettiä käyttävistä tarkastaa verkosta yrityksen tai yhteistyökumppanin taustoja.

Modernissa digitaalisessa maailmassa verkkonäkyvyys on tärkeämpi kuin moni tiedostaakaan. Mielensä pahoittaneen asiakkaan palaute verkossa voi tulla yritykselle todella kalliiksi, ilman että yrittäjä tajuaa edes mistä notkahdus johtuu. 

Sen lisäksi että olemme markkinoilla ainoita jotka palvelun osaavat tuottaa, olemme ainoa joka antaa palvelulle tulostakuun. Mikäli sinulla tai edustamallasi yhtiöllä on negatiivista verkossa, ota yhteyttä voimme auttaa.

Kuinka tarkistat oman google näkyvyyden.

Tämä tulee tehdä seuraavasti. Ota VPN yhteys Suomeen, koska google on semanttinen hakukone ja tunnistaa alueelliset haut, tulee sinun tehdä haku sieltä, missä kohderyhmäsi niitä tekee. Tämän lisäksi ota jokin vähemmän käytetty verkkoselain tai lataa kokonaan uusi ja käytä sitä “private window” tilassa. Tällöin saat niinsanotut tuoreet hakutulokset. 

Mikäli käytät selainta, jota käytät muutoinkin yleisesti, oppii hakukone sinun hakukone käyttäytymisesi ja muokkaa tuloksia sen mukaan. Tämä ei ole näkymä mitä kohderyhmäsi hakutuloksissa saa, joten se tulee ottaa huomioon.

Stark&Lindros Outlaw Agency ei ole digi tai mainostoimisto, me olemme toimisto joka tuo ratkaisuja modernin ajan ongelmiin, ongelmiin joita aiemmin ei ole ollut olemassa. Kielteinen julkisuuskuva on näistä vain yksi. Ota yhteyttä, se ei sido sinua mihinkään.