Outlaw Agency poistaa aiheeton raiskaussyyte palvelun valikoimastaan 

Stark&Lindros toimisto on tarjonnut apua aiheettomien raiskaussyytteiden tai niiden syytösten uhreille. Olemme toimineet pioneerina tässäkin, valitettavan yleistyvän ongelman ratkaisemisessa. Vähitellen aihe on saanut myös yhä enemmän julkisuutta mediassa.

Tekoraiskaus syytteissä on oman empiirisen kokemuksemme mukaan kuitenkin usein kaksi uhria. Suurimmaksi osaksi tapaukset ovat hyvin monimutkaisia ihmissuhde vyyhtejä, joissa syytöksen tekijä ei usein itsekkään pysty selittämään käyttäytymistään. Tämä johtaa usein ikävään tunnekuohuun molempien osapuolien kohdalla ja samalla voimistuvaan syyttelyyn, jossa omaa paha oloa puretaan toiseen. Tämä äärimmäisen monimutkaisen dilemman ratkaiseminen on sitäkin haasteellisempaa.

Toimistomme on hoitanut edellä mainittujen tapauksien ratkaisua menestyksekkäästi. Valitettavasti resurssimme ovat kuitenkin rajallisia ja meidän tulee suunnata ne mahdollisimman oikein. Kyseinen palvelutarjonta kuormittaakin tarpeettomasti toimintaamme, pyrkiessämme löytämään ratkaisua ongelmaan. Näin ollen kyseisen palvelun pitäminen palvelurepertuaarissamme ei ole liiketaloudellisesti, eikä henkilöstön hyvinvoinnin ja henkisen kestävyyden kannalta enää järkevää.

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme, joita meillä on ollut kunnia auttaa näissä sekä juridisesti että henkisesti erittäin haastavissa tapauksissa.

Stark&Lindros Outlaw Agency jättää palveluvalikoimastaan pois aiheeton raiskaussyyte palvelun. Palvelun tilalle tulemme lanseeraamaan uuden palvelun, joka mahdollistaa yksilöille tai jopa perheille uuden aloituksen ja uuden alun ulkomailla. Uusi alku elämälle on jopa mahdollista aloittaa ilman merkittävää pääomaa. Tiedotamme palvelusta tarkemmin kun se julkaistaan.