Stark & Lindros Outlaw Agency on jotain täysin uutta. Palvelumme ratkaisevat nopeasti yleistyviä ongelmia, joita ei aiemmin ole juurikaan esiintynyt.
Olemme alamme pioneeri
Toista täysin vastaavaa palveluntarjoajaa ei ole. Yhteisömme on rakentunut osittain sattuman kautta ja on toiminut hiljaisuudessa jo pidempään. Nyt on tullut aika tarjota palveluitamme laajemmalle yleisölle.
Mihin osaamisemme perustuu?
Olemme ratkaisseet asiakkaidemme monenlaisia ongelmia vuosien ajan. Auttaessamme muita olemme havainneet kysynnän kasvavan nopeasti niin henkilöiden kuin yritysten osalta. Koska asiakkaalle räätälöityjä ratkaisuja tarjoava koalitiomme on jo olemassa, huomaamme ennakoineemme maailman muuttuvan tilanteen.
Maksat vain tuloksista
Hinnoittelumme on lähtökohtaisesti aina kiinteä ja tuloksiin perustuvaa. Asiakkaana tiedät ennakkoon, paljonko palvelumme maksaa. Monimutkaisimmissa tapauksissa emme pysty välttämättä kiinteään hinnoitteluun, vaan annamme hinta-arvion. Tämä koskee kuitenkin vain kaikkein monimutkaisimpia palveluitamme.
Hoidamme työksemme myös sellaisia ongelmia, joiden ehkä kuvittelet koskevan yksin sinua.